Kant, kuten monet muutkin valistusfilosofit, ymmärsivät uskonnon ensisijaisesti käytännöllisten intressien näkökulmasta. Kantia on syytetty jopa uskonnon redusoimisesta moraaliin. Kant ymmärsi paremmin kuin monet muut, että moraali on autonominen alueensa, eikä moraaliarvostelmia pidä perustella esimerkiksi uskonnollisten käsitteiden avulla. Uskonnon arvo ei siis ole spekulatiivisessa teologiassa vaan sen kyvyssä ohjata vastuuntuntoiseen käytännön toimintaan.
Kantin ajatus uskonnosta moraalin apuneuvona on modernin protestanttisen teologian kulmakivi. Kristinusko on käypää sikäli kun se mukautuu käytännöllisen järjen periaatteisiin. Moraalisen tarpeen ylittävä aines on pelkkä ornamentti, kuin kehys taulun ympärillä. Luonnollisesti kaikki se, mikä on käytännöllisen järjen vastaista (siis se, mitä kutsuisimme moraalittomaksi) on myös uskonnossa tarpeetonta.
Nähdäkseni ns. tapauskovaisen itseymmärrys rakentuu vahvasti tälle perinteelle. Jumalanpalvelus on lähimmäisen palvelemista. Siihen ei tarvita sanaa ja sakramentteja. Vertikaalisen jumalasuhteen tilalle asettuu horisontaalinen vertaissuhde kanssaihmiseen. Sikäli kun tässä on enää kyse uskonnosta, mitä siinä palvotaan? Kantin moraalifilosofiasta voi suodattaa vastauksen: siinä palvotaan toisen persoonan rationaalisuutta. Järki tunnistaa itsensä toisessa - ja palvoo näin itse itseään.
Suurin osa suomalaisista legitimoi elämäntapansa ja arvonsa edelleen kristillisperäisesti. Jopa suomalaiset ateistit ovat vielä pitkään kristillisiä ateisteja (Nähdäkseni tämä asetelma muuttuu vasta sitten kun ateistit kadottavat kosketuspintansa teistiseen kielipeliin lopullisesti, mutta onko tämä mitenkään mahdollista?) Kirkko on niin pitkään ollut elimellinen osa arkea ja juhlaa, että sen näkyvyys läpäisisi vielä pitkään todellisuuttamme, vaikka kaikki kävisivät klikkaamassa itsensä siitä eroon. Kristillisyys näkyisi puheenparressa, vuoden eri etapeissa, nimistössä, arvomaailmassa ja fyysisesti katukuvassa. Kaikkein olennaista on kuitenkin se, että kristinuskon rationalisoimisprosessi on onnistunut niin häkellyttävän hyvin. Jos kerran oikea moraalinen elämänvaellus on kristinuskoa, kukapa ei olisi kristitty ainakin intentionaalisesti? Jos kristinusko on täydellisessä sopusoinnussa järjen vaatimusten kanssa, kuka jää sen ulkopuolelle?
Tätä inklusiivista kristinuskon tulkintaa vasten eksklusiivinen herätyskristillisyys tulee ymmärrettävämmäksi. Onhan kristinuskossa oltava kyse jostakin erityisestä? Kristus ei tullut kutsumaan rationaalisia massoja vaan sairaita, syrjäytettyjä, heikkoja ja onnettomia. Syntisiä. Vain itsessään synnin tunnistava yksilö voi aidosti kohdata Jumalan. Synti on ihmisyyteen kuuluva irrationaalisuuden momentti. Sen tunnistaminen on mahdotonta sikäli kun uskomme omaavamme rationaalisen perusteen kaikelle todellisuuteen kuuluvalle. Syntiä ei näe järjen rintavarustuksen takaa, koska järki itsessään on valistuneen tapauskovaisen (ja maallistuneen jokamiehen) epäjumala.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti