Sinä

Viikon päästä olisi aika astella yleisön eteen. Jännittää vain vähän. Kun astuu päivittäin kriittisten teinien eteen, akateeminen yleisö tuntuu lähinnä seesteiseltä. Puhutaan suopeasta lukutavasta. Kyseistä hyvettä tapaa useammin dosenttien kuin lukiolaisten parista.

Vaikka on minulla toisenlaisiakin kokemuksia. Muistan hyvin edellisen keikkani Belgiassa muutama vuosi sitten. Lähes koko esitelmäni ajan joku privaattidosentti siinä eturivissä rapsutteli muistiinpanoja lehtiöönsä. Arvelin miekkosen avaavan kovasti kriittisen sanaisen arkkunsa kun on aika antaa palautetta, mutta niin ei yllätyksekseni tapahtunut. Hän ainoastaan pudisteli päätään aina kun vastasin muiden esittämiin kysymyksiin. Kaiken lisäksi olin sen verran vihreä, etten seminaarin jälkeen kehdannut kysyä häneltä mitä hän mahtoi esitelmästäni ajatteli. Ehkä hänellä sittenkin oli jokin neurologinen sairaus?

Ajattelin joka tapauksessa kokeilla samaa epämääräisen pudistelun taktiikkaa jonkun onnettoman väitöstilaisuudessa.

Esitelmäni kantava teema on toiseus. Eikä oikeastaan mikään muu aihe ole minua tähän leikkiin pitkään aikaan motivoinut. Toiseus on ollut paljonkin tapetilla viime vuosisadan filosofiassa, mutta itse olen herännyt siihen kiertotietä. Jacobi lukiessa tulee väistämättä kiinnitäneeksi huomiota siihen, että hän kääntää nurin kartesiolaisen cogiton. Minun ajatteluni on nihilismiä. Vasta kun käsitän, etten ole millään tavoin a priori, käsitän täydellisen riippuvaisuuteni Sinusta, toisesta. Jos et Sinä ilmoita Itseäsi Minulle, Minä en ole. Du bist mein Lebensquelle.