Kristityn tiede

Some fortunate Christian will one day enlarge the realm of natural science to this point, but only after long centuries, when all natural phenomena have been fathomed to the point where all that remains to be done is to trace them back to their true source. (Lessing, The Christianity of Reason, §21).

No ensinnäkin, kristinuskossahan ei ole mitään järkeä. Toiseksi, kuka pitää tiedettä kristittyjen projektina? Kolmanneksi, kuka tiedemaailmassa enää jaksaa uskoa tällaiseen kaiken selittämiseen - paitsi ehkä kokkapuheissa ja läppänä?

Mutta niin omituiselta kuin se nykyään saattaa vaikuttaa, juuri valistusaikana puuhattiin enemmän kuin parin filosofin toimesta järjen ja uskon mahtavaa fuusiota. Vaikka Lessing on tässä projektissa susi lampaiden vaatteissa, hänen varhaisesta tuotannostaan huokuu usko kristinuskon ja tieteellisen edistyksellisyyden yhdistämiseen. Nykykeskustelussa tällaista kantaa edustavat ehkä äänekkäimmin ID- ja kreationistipiirit, vaikkei heitä erityisen valistuneiksi enää kutsuta, pikemminkin päin vastoin.

Tämä on itse asiassa merkittävä muutos valistuksen dynamiikasta. 2000-luvun aggressiivinen uusvalistus on hylännyt uskonnon valistukselle mahdollisena tai edes hyödyllisenä kumppanina. Hetken aikaa näytti siltä, että uskonto oli tekemässä paluuta. Tästä puhuivat mm. Vattimo ja Marion. Sitten kaikki muuttui, vaikea sanoa miksi.

Uskonnollisen ihmisen arkkityypissä ei enää nähdä mitään älyllisesti kestävää. Osittain tämä on ymmärrettävää, onhan uskonnollinen fanatismi de facto mediaseksikästä ja siksi kovin näkyvää. Mutta myös pidättyväisempi ja perinneorientoitunut uskonnollisuus on huonossa huudossa. Kaikkein kovimmilla ovat kuitenkin ne, jotka edelleen - Lessingin tavoin - näkevät mahdollisena uskonnon ja tieteellisen maailmankuvan symbioosin. Lessing tulee itse asiassa sitaatin lopussa sivunneensa tämän mahdollisuuden menettämisen alkusyytä.

Minne hyppäisin? Erään hypyn topografiaa, vol. V

Pitäisikö meidän olla jatkuvasti liikkeessä?

Filosofiassa on kenties helpompaa löytää motiiveja, joilla tähdätään lopulliseen, ikuiseen ja pysyvään. Jostakin kumman syystä myös Jacobi siteeraa Arkhimedesta Über die Lehre des Spinoza -teoksen alkulehdellä. "Anna minulle paikka seistä". Olen usein pohtinut, miten tämä sitaatti liittyy (jos ollenkaan) siihen hypyn tematiikkaan, jota Jacobi teoksessaan kehittelee. No, "kehittelee" on kenties liian vahvasti ilmaistu. Jacobihan vain viittaa hyppyyn muutamaan otteeseen.

On eri asia seisoa päällään kuin seisoa jaloillaan. Päällään seisoja (siis rationaalisiin, ikuisiin totuuksiin uppoutunut spekulantti) on staattisessa tilassa, tai sellainen tila on ainakin hänen lopullinen päämääränsä. Jacobin salto mortale ei ole mitään sen uhmakkaampaa kuin tämän perverssin position vaihtamista perinteiseen jaloilla seisontaan. On siis hypättävä Kopf-unten, ponnistettava päältään jaloilleen. Kyse on vertauskuvallisesta toimesta. Mitä se oikeastaan tarkoittaa? Minne hyppy vie? Ymmärsikö edes Lessing Jacobia oikein? Jacobi olettaa melko selvästi, että heidän keskustelunsa spinozismista johti yhteisymmärrykseen Spinozan filosofian luonteesta, mutta myös Jacobin anti-spinozismista ja hypystä. Jacobi ei väitä Lessingin ainoastaan ymmärtäneen, miten hyppääjä oikeastaan vain palaa takaisin jaloilleen, mutta esittää hänen olleen myös ymmärtäväinen hypyn motiivin suhteen. Tosin Lessing ei uskonut itse voivansa hypätä - hän vetosi vanhoihin jalkoihinsa ja raskaaseen päähänsä.

Lessing teki kuitenkin tärkeän kysymyksen. Jos Jacobi ei kerran hyväksy Filosofiaa, hänen hyppynsä tulee kääntää selkänsä kaikelle Filosofialle. Jacobi ei hyväksy tätä johtopäätöstä. Tähän Lessing toteaa: "Nun, so sind Sie ein vollkommener Skeptiker." Jacobin vastaus valaisee hänen positiivisen filosofiansa sisältöä kiinnostavasti.

Jacobi: Im Gegentheil, ich ziehe mich aus einer Philosophie zurück, die den vollkommenen Skepticismus nothwendig macht.
Lessing: Und ziehen dann - wohin?
Jacobi: Dem Lichte nach, wovon Spinoza sagt, dass es sich selbst, und auch die Finsterniss erleuchtet. - Ich liebe den Spinoza, weil er, mehr als irgend ein andrer Philosoph, zu der vollkommenen Ueberzeugung mich geleitet hat, dass sich gewisse Dinge nicht entwickeln lassen: vor denen man darum die Augen nicht zudrücken, sondern sie nehmen muss, wie man sie findet.

Och samma på finska:

Jacobi: Päinvastoin, käännyn pois filosofiasta, joka tekee täydellisen skeptisismin välttämättömäksi.
Lessing: Ja käännyt - minne?
Jacobi: Kohti valoa, jonka Spinoza sanoo valaisevan itse itsensä, kuten myös pimeyden. - Rakastan Spinozaa, sillä hän, enemmän kuin kukaan muu filosofi, on johtanut minut täydelliseen vakuuteen siitä, että jotkin asiat eivät salli kehittelyä. Niiltä ei tule ummistaa silmiään, vaan ne on omaksuttava sellaisena kuin ne löydetään.

Jaloilla seisominen, skeptisismin kumoaminen, asioiden näkeminen niinkuin ne ovat. Haiskahtaa realismilta.

Päälläseisontaa. Erään hypyn topografiaa, vol IV

Kuten vol II:ssa jo todettiin, todellisia filosofisia uskovaisia ovat vain spinozistit. Muut ovat amatöörejä, houkkia, helmien kalastajia tai sitten heitä kiinostaa totuus vain puolittain. Jalo Lessing tunnustautui ainoan oikean filosofian kannattajaksi keskustelussaan Jacobin kanssa ja ansaitsee siksi respektiä. Jacobi myöntää Spinozan filosofian nerokkuuden, sen ankaran pakottavuuden ja yleispätevyyden, mutta kieltäytyy tunnustamasta väriä. Hän kutsuu itseään heretikoksi filosofien joukossa.

Jacobin mielestä Spinozismi haiskahtaa. Aivan kuten fenomenologiaa kymmeniä vuosia myöhemmin, myös Jacobia ajaa eteenpäin kokemus tässä ja nyt. Spinozismi ei tue sitä miten asiat minulle ilmenevät. Olkoonkin, että spinozismi olisi teoreettisena viitekehyksenä oikea, kokemukseni ei mitenkään voi sopeutua siihen. Koen itseni vapaana, muista olennoista erillisenä persoonana. Muunlainen asennoituminen olisi itsepetosta, vaikka sille olisi olemassa aukoton demonstratiivinen perustelu. Ystävyyttä voi lähestyä neurologisena prosessina, aktiopotentiaalein ja välittäjäainein selittyvänä ilmiönä, mutta mikä merkitys tällaisella tiedolla minulle pitäisi olla? Tieteellinen tieto vieraannuttaa ihmisen siitä, mikä on todella tärkeää. Jacobi oli pienestä pitäen kokenut asioita hyvin voimakkaasti. Hän hengaili pietistiympyröissä, pohti metafyysisiä ikuisuudkysymyksiä hurmoksen ja pelonsekaisin tuntein, järkyttyi lukiessaan Rousseaun Tunnustuksia ja kavahti kaikenlaista despotismia. Tähän sentimentaaliseen mielenmaisemaan nähden Spinoza oli täydellinen antipodi.

Intuition on siis saatava selättää reflektio. Tähän tarvitaan hyppyä.

Järki on johtanut ajattelijan eriskummalliseen tilanteeseen. Hän voi sananmukaisesti "seisoa päällään", johtaa koko todellisuuden puhtaasta loogisesta muodosta. Kannattaa lukea Spinozan Etiikan alusta miten homma käynnistetään. Ei tarvita muuta kuin kylmää rationaalista kalkylointia ja systeemi purkautuu ikuisina järjen totuuksina kaiken ylle. Kaikki selittyy yhden substanssin avulla. Jacobin mielestä tämä on kaunista ja kammottavaa.

Päällään seisova ajattelija voi nyt sulkea silmänsä. Mitä hänen enää tulisi nähdä? Järkihän paljastaa hänelle kaiken! Hän ei tarvitse jalkojaan. Minne hän menisi? Kaikkihan on siinä! Kaiken ylle laskeutuu hiljaisuus. Kenen kanssa enää pitäisi kommunikoida? Ikuiset totuudet seuranaan ajattelija voi unohtaa itsensä ja muut. Tässä länsi ja itä lyövät kättä. Voisin ajatella buddhalaisen nirvanan hieman saman tyyppiseksi olotilaksi.

Miksi pitäisi hypätä? Erään hypyn topografiaa vol. II

Aikaisemman blogini kuva oli tarkoituksellisesti harhaanjohtava. Hyppy ei siis ole sellainen epätoivon ja hurmahenkisen uskon akti, jona kierkegaardilaisesti virittynyt eksistentialismi voisi asian tulkita. Yritän tässä nostaa esiin muutaman Jacobille tärkeän huomion.

Miksi pitäisi hypätä?

Jacobi ottaa hypyn puheeksi keskustellessaan Lessingin kanssa Spinozan filosofiasta. Lessing, saksalaisen valistuksen ikoni, letkauttaa yllättäen, että kenenkään muun filosofiasta on oikeastaan turha edes keskustella. Filosofeja on vain yksi ja se on juuri tämä hullu amsterdamilainen. Jacobi ei häkelly, vaikka ehkä syytä olisi. Jos saksanmaalla olisi julkaistu Ilta-Kohua, Siebeniä tai muuta kirkuvaa tabloidilehteä, tästä olisi kannattanut pikku palkkion toivossa vihjata sinne suuntaan. Tunnustautuminen spinozistiksi tuohon aikaan oli suurin piirtein yhtä uskaliasta, jos tänään joku filosofisen establishmentin edustaja kertoisi mieltyneensä mormonien dynaamisesta maailmankuvasta. No, ehkä spinozismi oli jo tuolloin vähän cool juttu, jos oli hiemankaan hajua siitä, minkälaista klandestiinikirjallisuutta filosofisissa buduaareissa selailtiin. Ja Lessing tiesi varmasti. Kuten myös Jacobi.

Lessingin sattuvan kuvauksen mukaan Spinozaa kohdellaan kuin kuollutta koiraa. Häntä kammoksutaan ja kirotaan. Hänen filosofinen korpuksensa nostetaan näytille vain jotta se voitaisiin häpäistä uudelleen ja uudelleen. Spinoza on perkeleestä, sen näkee muka hänen muotokuvastaankin, jossa on selvästi Kainin merkki. Silti tuo epäpyhä, kammottava korpus on oudon magneettinen. Se muodostaa jollakin perverssillä tavalla tyydyttävän, holistisen tavan suhtautua maailmaan fatalistisen tyynellä tavalla. Kaikista maailman mahdollisista tunteista Spinoza uskoo hänen filosofiansa sytyttävän ilon pikku spekulantin rintaan. Spinozismi on kuin karvas viini, jonka puistattava suutuntuma muuttuu lopulta jumalalliseksi älyn ja tunteen harmoniaksi.

Lessing sotkee iloiten oman subjektivisuutensa yhteen substanssiin ja sanoo morjens kaikelle sille, mikä viralliselle Aufklärungille oli tärkeää: rationaalisesti artikuloidulle uskolle persoonalliseen Jumalaan, sielun kuolemattomuudelle ja tahdon vapaudelle. Tätä Jacobi ei voi tehdä. Hän sanoo mielummin morjens filosofialle. Hyppäämällä.

Miksi moinen? Oletetaan, että puheet Spinozasta perkeleen kätyrinä ovat vahvaa liioittelua. Eikö Spinozan silti voisi kumota, kuten niin monet muutkin filosofiset pilvilinnat, tiukalla tekstianalyysillä ja kriittisellä otteella. Joku mendelssohn voisi osoittaa, että jo lapsinero Leibniz ja pölyttynyt Wolff-vainaa kumosivat spinozismin aikaa sitten. Lisäksi hänellä itselläänkin olisi pari kriittistä huomiota asiaan. Roskaa, Jacobi toteaa. Leibnizien, wolffien ja mendelssohnien olisi pitänyt ottaa oppia Spinozasta! Jos filosofian tehtävä on rationaalinen selittäminen, ei kukaan ole suoriutunut siitä paremmin kuin Baruch. Tiellä retkottavaa koiranraatoa ei niin vain käy kiertäminen. On niin syvä, ettei voi alittaa; niin korkea, ettei voi ylittää; niin leveä, ettei voi kiertää - se koko maailmaa hallitsee.

Jacobin sanoin, Spinozan filosofia on Unwiderleglich, kumoamaton. Rationaalisen, puhtaan matemaattis-geometrisen eksposition keinoin Spinozaa ei saa järkkymään. Se ei kuitenkaan tarkoita, etteikö spinozismi olisi Unwidersprüchlich, vastaansanomaton.

Tässä on Jacobin hypyn topos. Spinozan vastustaminen edellyttää hyppyä.