Maalaisjärki ja taivaisjärki

In vain should we attempt to cure men of their vices, unless we begin by curing them of their prejudices. It is only by shewing them the truth, that they will know their dearest interests, and the motives that ought to incline them to do good. Instructors have long enough fixed men's eyes upon heaven, let them now turn them upon earth. Fatigued with an inconceivable theology, ridiculous fables, impenetrable mysteries, puerile ceremonies, let the human mind apply itself to the study of nature, to intelligible objects, sensible truths, and useful knowledge. (d'Holbach, Common sense, 1772)

Kun käännän katseeni taivaista luontoon ja tutkin luonnonjärjestystä terveellä järjellä, astun valistuksen tielle. Teologien spekulatiivinen "taivaisjärki" saa mennä, jäljelle jää tiedemiehen "maalaisjärki". Varsin monet valistusfilosofit halusivat pelastaan järjen spekulanttien kynsistä ja antaa sen takaisin ihmiskunnalle. He elivät uudelleen todeksi myyttiä Prometheuksesta. On silti hämmästyttävää, miten erilaisia ajattelijoita tähän pelastusoperaatioon liittyy.

d'Holbachin lisäksi erityisesti skotlantilaiset valistusfilosofit, Thomas Reid etunenässä, halusivat nostaa terveen järjen filosofian johtotähdeksi. Reflektion sijaan he halusivat korostaa intuitiota, todellisuuden tavoittamista suoraan aistinvaraisesti. Mendelssohn, joka ammensi hyvin pitkälti Leibnizin ja Wolffin rationalismista, halusi tuoda edustamaansa raskassoutuiseen perinteeseen intuitiivistä eleganssia juuri sensus communis -ajattelun kautta. Spekulaatio ja intuitio puhuvat samasta rationaalisesta todellisuudesta.

d'Holbachiin nähden Mendelssohn on maltillinen. Hän uskoo, ettei meidän tarvitse kääntää katsettamme pois taivaista. Järjen katse tavoittaa sekä taivaan että maan. Mendelssohn varmaankin myöntäisi, että kaikkein lennokkain jumaluusoppinut saivartelu saa mennä, mutta teologian kova rationaalinen ydin voi jäädä.

Jacobilla - joka myös edustaa omalla tavallaan common sense -ajattelua - olisi tähän ainakin yksi huomautus: järki ei katso maata eikä liioin taivasta, sillä se näkee vain itsensä. Minulle ei jäsenny tuo tai tämä, ellei tuo tai tämä ilmoita itseään. Tästä ilmoitusjärjestyksestä riippuu kaikki, ja sen pohtiminen on korkeimman viisauden, tieteen ja valistuksen alkusysäys. Jacobi ei liioin tekisi eroa taivaisjärjen ja maalaisjärjen välillä. Kumpaisenkin kohteet ovat samalla tavoin ilmoituksellisia.

Spinozismikiista. Erään hypyn topografiaa, vol. III

Syksyllä 1785 Mendelssohn lähestyi kirjeitse Kantia. Moses parka oli jälleen joutunut vastakkain kristityn fanaatikon, Jacobin kanssa.

Ehkä se ensin vaikutti viattomalta, jopa imartelevalta yhteydenotolta. Jacobi oli saanut vihiä Mendelssohnin suunnitelmasta kirjoittaa jotakin Lessingiin liittyvää ja oli utelias. Tosi asiassa asia oli Jacobin näkökulmasta vähän liiankin selvä: Lessing oli hiljattain kuollut ja odotetavissa oli jonkinlainen ylistävä arvio saksalaisen valistuksen suurmiehestä, joka - by the way - oli spinozisti (= ateisti, fatalisti, anarkisti, etc. etc.). "Tiesitkös sitä, Moses?" Jacobin vihjailu oli Mendelssohnille melkoinen shokki. Oliko mahdollista, että Lessing olisi pimittänyt tuollaisen tiedon vanhalta ystävältään ja uskoutunut Pempelfortin isännälle? Ymmärsikö Jacobi Lessingin kujeilevaa luonnetta? Lessing rakasti filosofisia roolileikkejä ja provosointa. Pitäisikö Jacobin paljastus ottaa huomioon työn alla olevassa kirjoituksessa?

Kaiken kukkuraksi Jacobi on selostanut Lessingille oman anti-spinozistisen, kuolonhyppyä edellyttävän filosofiansa, johon tämä oli suhtautunut ymmärtäväisesti (vaikkei itse ollutkaan valmis hyppäämään, vanha kun jo mielestään oli). Tällaista Lessingiä Mendelssohn ei tuntenut ja juuri siinä oli Jacobin filosofisen attentaatin räjähde. Aivan kuten Mendelssohn ei tunne henkilöä nimeltä Lessing, hän ei tunne valistusrationalismin todellista luonnetta.

Koko tapaus, joka eskaloitui niin sanotuksi spinozismikiistaksi, on taustaltaan varsin erikoislaatuinen. Mendelssohn ja Jacobi eivät viestineet toisilleen suoraan vaan välikätenä toimi molempien ystävä prinsessa Gallitzin. Kupletin juoni on kuin pahimmasta saippuaoopperasta. Tietoa pimitetään ja pantataan. Kärkevät syytökset kääritään pinnallisen kohteliaisuuden pumpuliin. Kiista kulminoitui kilpajuoksuun siitä, kumpi ehtii/tohtii julkaista tietonsa ensin ja onnistuu siten tarjoamaan lukijiolle oman käsityksensä asioiden luonteesta. Filosofian historiassa ei liene kovin montaa vastaavaa episodia. Jälkikäteen katsoen on melko selvää, että kyseessä oli Jacobin harkittu provokaatio - joka onnistui käsittämättömän hienosti.

Mendelssohn lähestyi Kantia ilmeisen neuvottomana. Mitä pitäisi tehdä tämän Jacobi-kummajaisen kanssa? Kaikkein hämmentävintä oli Jacobin Über die Lehre des Spinoza -teoksen tilkkutäkkimäinen tekstimassa, hirviömäinen epäsikiö, jolla oli "Goethen pää", "Spinozan ruumis" ja "Lavaterin jalat". Jacobi oli Mendelssohnin mielestä häikäilemättömästi tuonut julki yksityiseen kirjeenvaihtoon liittyviä asioita, eikä hän liiemmin pitänyt siitä uskonnollisesta hurmiosta, joka paikoin lähenteli Hamannin ekstaattista tyyliä.

Mendelssohnin suunnitelma oli muuttunut matkan varrella. Hän ei enää pykinyt kirjoittamaan Lessingistä vaan puolustamaan rationalistista, maltillista valistusta Jacobia ja muita hurmahenkiä vastaan. Morgenstunden jäi hänen viimeiseksi teoksekseen. Se tavallaan tappoi hänet: lähtiessään viemään käsikirjoitusta painoon hän jätti päällystakkinsa kotiin ja vilustui kohtalokkain seurauksin.

Eräät Mendelssohnin ystävistä pitivät Jacobia lähes murhamiehenä. Jacobi oli "toinen Lavater", jonka tarpeeton provosointi vei Mendelssohnin hautaan ennen aikojaan. Aivan kuten Lavater, myös Jacobi on tämän tulkintalinjan mukaan ensisijaisesti käännyttämässä Mendelssohnia pois juutalaisuudesta. Syytös on perusteeton, vaikka antisemitistisiä motiiveja ei täysin voikaan sulkea pois. Tiettyä symboliikkaa tapahtuneessa tosin on. Mendelssohnin myötä Leibnizin ja Wolffin spekulatiivisen filosofian perinne kuopattiin. Morgenstundenin filosofinen ansatsi jäi kovin vaatimattomaksi. Kiistan ehdottomaksi kohokohdaksi nousi Jacobin Spinoza-tulkinta ja kysymys järjen asemasta.

Lopulta myös Kantin oli astuttava esiin (Was heisst: Sich im Denken orientiren?). Siihen tarvittiin vielä Thomas Wizenmannin "puolueeton" yhteenveto kiistasta (Wizenmannin mukaan Jacobi voitti 3-0) ja Marcus Herzin kitkerä kirje, jossa Kantia vaaditaan nousemaan "järjen puolueen" puhemieheksi kaikkia jacobilaisia fanaatikkoja vastaan.